Lillukkametsä

Retkeilytaidot haltuun

Retkeily kiehtoisi, mutta retkeilytaitoja ei ole tullut hankituksi. Siispä sopivien välineiden valintaan ja ohjatusti retkeilyharrastuksen pariin. Aloitetaan lähimaastoissa, joihin on helppo palata myöhemmin.

Käytännön luonto- ja retkeilytaitoja harjoitellaan helpolla 2-3 tunnin lähiretkellä. Retkipäivän kohde sovitaan yhdessä. Etsitään osallistujien toiveiden mukainen reitti. Retkeläiset saavat mukaan otettavien varusteiden listan etukäteen. Päiväretkellä voidaan tehdä esimerkiksi 2-5 km matka laavulle, lintutornille tms. lähiluontokohteeseen, jossa voi myös evästellä tulilla. Maastopalovaroituksen aikana ruokailu toteutetaan retkikeittimellä. Tarkoitus on tarjota retkeilemään tottumattomillekin mahdollisuus nauttia retkeilystä turvallisesti ohjattuna ja evästellä lähialueen retkeilykohteessa, johon on helppo tulla myöhemmin myös itsekseen.

luontoon

Erittäin helppo retki, maasto ja kohde voidaan valita osallistujien toiveiden ja kunnon mukaan lähialueelta. Lumiseen aikaan mahdollisia retkikohteita on vain muutamia. Huonojen sääolosuhteiden takia koulutuspäivä saatetaan joutua muuttamaan. Muutoksista sovitaan asiakkaan kanssa aina erikseen.

Hintaan sisältyy retkiohjaus ja ruokailu (lämmin retkiruoka) & välipala (kahvi, tee, mehu ja välipalakeksi) sekä vinkit lähiretkeilymahdollisuuksista ja retkeilyvarusteista.

Koulutuksen hinta on 60 € / henkilö tai 350 € / 6-12 henkilön ryhmä ja noin kolme tuntia. Lisätunnit sopimuksen mukaan.

Lisätiedot: info@lillukkametsa.fi puh 0408268698 / Aana Vainio