Luonnonyrtit Marjat Sienet

Luonnonyrtit Marjat Sienet

Herbs Berries Mushroom Örter Bär Svampar

Luonnonyrteillä väriä ja makua ruokaan

Herb Foraging Tour Växtplockningstur (Örter)

Retkellä tutustutaan alueen syötäviin luonnonkasveihin, niiden kasvupaikkoihin, tuntomerkkeihin, keruuseen, käsittelyyn ja säilöntään. Koska retkillä kuljetaan helppokulkuisilla reiteillä, joita on mahdollista käyttää myös koirien ulkoiluttamiseen, yrttejä ei pääsääntöisesti kerätä syötäväksi vaan ainoastaan tunnistamista varten. Retkellä kuljetaan helpoissa maastoissa, jotta kaikki voivat osallistua. Välipalaa nautitaan maastossa, samalla kerättyjä luonnonyrttejä tutkien ja niiden ominaisuuksia ja tuntomerkkejä kerraten. Evästelyyn voidaan tarvittaessa varata pidempi aika ja olosuhteiden salliessa omien eväiden nauttiminen nuotiolla on mahdollista.

Mesimarja, lehdistä voi tehdä haudejuomaa, kukilla koristella vaikka salaatin.

Helppo retki. Varusteena retkeläisillä tulee olla säänmukaiset, tarvittaessa sateenpitävät ulkoiluvaatteet ja jalkineet, viileällä ilmalla on hyvä olla mukana myös lämmintä vaatetta. Jos haluaa kerätä omia näytekasveja, mukaan voi ottaa paperipusseja, kertakäyttöhanskat ja sakset sekä ilmavan korin. Oma kasvikirja on kiva olla mukana, mutta ei välttämätön. Retkikohteen voi valita: esimerkiksi Yliviitalan ulkoilualue Alahärmä (Kauhava) tai Kitkan ulkoilualue Kortesjärvi (Kauhava), Vieresniemi Vimpeli tai Valkealammen alue Lehtimäki (Alajärvi) tai Nykälänniemi, Lappajärvi. Muitakin sopivia kohteita voi esittää.

Kesto noin 2 h kasvukauden aikana, retki voi peruuntua huonojen sääolosuhteiden takia. Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko ei ole sallittua. Hinta 51,- € / henkilö tai 305,- € / 6-12 hengen ryhmä. Hintaan sisältyy opastus, välipalakeksi & mehu ja alv 25,5 %. Lisätunnit sopimuksen mukaan.

On this tour, you’ll learn about edible wild herbs, their habitats, identification, harvesting, and preservation. The route is easy to walk and suitable for dogs. Herbs are identified, but not collected for eating. A break with snacks, and herbal discussions will be held in nature.
Duration: ~2 hours. Price: €51 per person or €305 for 6–12 people. Includes guidance, snacks, and beverages (VAT 25.5%). Additional hours available upon request.

På denna tur lär du dig om ätbara vilda örter, deras livsmiljöer, identifiering, insamling och bevarande. Ruttens terräng är lätt och även hundvänlig. Örterna identifieras men samlas inte för konsumtion. En paus med snacks och diskussion om örter hålls i naturen.
Varaktighet: ca 2 timmar. Pris: 51 € per person eller 305 € för 6–12 personer. Inkluderar guidning, snacks och drycker (inkl. 25,5% moms). Ytterligare timmar enligt överenskommelse.


Syötävät sienet metsän kätköistä

Edible Mushroom Foraging Tour  Svampplockningstur (Ätbara Svampar)

Retkellä tutustutaan alueen syötäviin sieniin, niiden kasvupaikkoihin, tuntomerkkeihin, keruuseen ja käsittelyyn. Retkellä kuljetaan poluttomissa sienimaastoissa, joten osallistujan on oltava maastokelpoinen. Välipalakeksit ja mehu nautitaan maastossa, samalla kerättyjä sieniä (ajankohdan mukaan vaihtuvia lajeja) tutkien ja niiden ominaisuuksia ja tuntomerkkejä kerraten. Evästelyyn voidaan tarvittaessa varata pidempi aika ja olosuhteiden salliessa omien eväiden nauttiminen nuotion äärellä on mahdollista.

Keskivaativa retki. Varusteena retkeläisillä tulee olla säänmukaiset, tarvittaessa sateenpitävät ulkoiluvaatteet ja jalkineet, viileällä ilmalla on hyvä olla mukana myös lämmintä vaatetta. Jos haluaa kerätä sieniä mukaansa, mukaan voi ottaa kertakäyttöhanskat ja sieniveitsen sekä ilmavan korin. Oma sienikirja on kiva olla mukana, mutta ei välttämätön.

Retkikohteen voi valita: esimerkiksi Yliviitalan ulkoilualue Alahärmä, Kitkan ulkoilualue Kortesjärvi, Kotkanpesän tai Mäenpään alueet Kauhavalla, Valkealammen alue Lehtimäellä (Alajärvi), Hanhivuoren alue Lappajärvellä tai Pyhävuori-Lakeaharjun alue Alajärvellä ja Vimpelissä. Muitakin sopivia kohteita voi esittää.

Kangastatti

Kesto noin 2 h, retket syyskauden aikana heinä-elokuusta aina lumentuloon asti, retki voi peruuntua huonojen sääolosuhteiden takia. Tulenteko ei ole sallittua metsäpalovaroituksen aikana. Hinta 51,- € / henkilö tai 305,- € / 6-12 hengen ryhmä. Hintaan sisältyy opastus, välipalakeksi & mehu ja alv 25,5%. Lisätunnit sopimuksen mukaan.

Explore edible mushrooms in the wild, focusing on habitats, identification, harvesting, and handling. The tour takes place in off-trail areas, requiring participants to be physically fit. A break with snacks and mushroom discussions will be held in nature.
Duration: ~2 hours. Price: €51 per person or €305 for 6–12 people. Includes guidance, snacks, and beverages (VAT 25.5%). Additional hours available upon request.

Upptäck ätbara svampar i naturen, med fokus på deras livsmiljöer, identifiering, insamling och hantering. Turen sker i otillgängliga områden, så deltagarna måste vara i god fysisk form. Paus med snacks och svampdiskussion hålls i naturen.
Varaktighet: ca 2 timmar. Pris: 51 € per person eller 305 € för 6–12 personer. Inkluderar guidning, snacks och drycker (inkl. 25,5% moms). Ytterligare timmar enligt överenskommelse.


Marjaretki

Berry Picking Tour Bärplockningstur

Retkellä tutustutaan alueen syötäviin marjoihin, niiden kasvupaikkoihin, tuntomerkkeihin, keruuseen ja käsittelyyn. Retkellä kuljetaan poluttomissa marjamaastoissa, joten osallistujan on oltava maastokelpoinen. Luonnostamme löytyy suhteellisen helposti kymmenen hyväsatoista marjalajia, joiden poiminta on hauskaa puuhaa loppukesästä ja syksyisin, heinäkuusta aina lumentuloon saakka (marjalajit vaihtelevat ajankohdan ja alueen mukaan). Välipalaa nautitaan maastossa, samalla kerättyjä marjoja maistellen, tutkien ja niiden ominaisuuksia kerraten. Evästelyyn voidaan tarvittaessa varata pidempi aika ja olosuhteiden salliessa omien eväiden nauttiminen nuotion äärellä on mahdollista.

karpalo
Karpalo kukkii

Keskivaativa retki. Varusteena retkeläisillä tulee olla säänmukaiset, tarvittaessa sateenpitävät ulkoiluvaatteet ja jalkineet, viileällä ilmalla on hyvä olla mukana myös lämmintä vaatetta. Jos haluaa kerätä marjoja mukaansa, mukaan voi ottaa marja-astian. Retkellä marjoja poimitaan käsin tai omalla poimurilla.

Puolukka on oikea supermarja.

Kesto noin 2 h, retket heinäkuusta lumentuloon asti, retki voi peruuntua huonojen sääolosuhteiden takia. Tulenteko ei ole sallittua metsäpalovaroituksen aikana. Hinta 51,- € / henkilö tai 305,- € / 6-12 hengen ryhmä. Hintaan sisältyy opastus, välipalakeksi & mehu ja alv 25,5 %. Lisätunnit sopimuksen mukaan

Discover edible wild berries, their habitats, and harvesting techniques. This easy hike takes you through berry-rich areas where you’ll pick a variety of berries, with a break to sample and learn about the berries.
Duration: ~2 hours. Price: €51 per person or €305 for 6–12 people. Includes guidance, snacks, and beverages (VAT 25.5%). Additional hours available upon request.

Upptäck ätbara vilda bär, deras livsmiljöer och plockningstekniker. Denna lättvandrade tur tar dig genom bärrika områden där du plockar en variation av bär. En paus hålls för att smaka på och lära sig om bären.
Varaktighet: ca 2 timmar. Pris: 51 € per person eller 305 € för 6–12 personer. Inkluderar guidning, snacks och drycker (inkl. 25,5% moms). Ytterligare timmar enligt överenskommelse.

Lisätietoja For more information För mer information: info@lillukkametsa.fi  Soita Call Ring  +358 40 826 8698 Aana